Tunnetko jo Locke & Keyn? / Do you know Locke & Key?

Yleensä pidän kirjojen lukemisesta juuri sen takia, että saan itse kuvitella miltä sen tapahtumat, ihmiset ja paikat näyttävät. Sarjakuvat ovat kuitenkin tämän määritelmän ulkopuolella, ja niitä olenkin rakastanut pikkutytöstä asti!

Nyt viime vuosien aikana olenkin löytänyt itselleni kokonaan uuden maailman graafisten novellien parista, ja haluaisinkin nyt esitellä erään upean helmen nimeltä Locke & Key! Se onnistuu yhdistämään kirjan ja sarjakuvan maailman niin, että tarinaan uppoutuu täysin. Juoni etenee kronologisessa järjestyksessä ja sen keskiössä on Keyhouse, “avaintalo”, kartano, josta on pääsy toiseen ulottuvuuteen. Lopulta kyse on hyvän ja pahan välisestä kamppailusta, joskin mitä mielikuvituksellisimmilla mausteilla.

LockeKeyCollage

Kirjoittajana Locke & Keyn tarinassa on häärinyt nerokas herra nimeltään Joe Hill. Joka sattuu olemaan myös erään Stephen Kingin poika… Kuvittajana puolestaan mahtavaa jälkeä on tehnyt Gabriel Rodriguez, ja sarjan julkaisijana on toiminut IDW Publishing. Sen aivan ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 2008 ja se oli heti menestys. Joe Hill on nerokas kirjoittaja ja Rodriquesin kuvitus täydentää sitä loistavasti. On huikeaa huomata, kuinka hahmot heräävät kuvien kautta eloon. Pidän myös juuri Rodriquesin tyylisestä sarjakuvapiirtämisestä, ja Joe Hillin kauhistuttavan koukuttavaan kerrontatyyliin ihastuin jokunen vuosi sitten “Sydämen muotoisen rasian“-kauhukertomuksen myötä. Sattuman kautta Hillin tuotantoa googlaillessa sitten törmäsin Locke & Key -sarjaan.

LockeKey1

LockeKey2Collage

LockeKey3

Locke & Keyssä riittää luettavaa, sillä sitä on tehty kuusi minisarjaa: Welcome to Lovecraft (2008)Head Games (2009), Crown of Shadows (2009 – 2010), Keys to the Kingdom (2010 – 2011), Clockworks (2011 – 2012), Omega (2012 – 2013). Sarja on tätä nykyä tosiaan jo saanut päätöksensä, ja sitä on julkaistu yhteensä siis 39 numeroa. Itsehän tulen hieman jäljessä tämän suhteen, sillä olen ehtinyt perehtymään vasta “Welcome to Lovecraft” -osaan, jonka omistan kokonaisuudessaan, mutta olen jo koukussa! Olisi mahtavaa saada kaikki kovissa kansissa, ja pikkuhiljaa koetankin täydentää kokoelmaani. Locke & Key on innoittanut tekemään myös erilaisia sovellutuksia, esimerkiksi siitä on kuvattu TV-sarjan pilottijakso ja suunnitteilla on ilmeisesti myös elokuvatrilogia.

Suosittelen lämpimästi astumaan Locke & Keyn maailmaan, mikäli mielikuvituksellinen kauhun ja fantasian maailma kiehtoo!

LockeKey2


Translation 

Locke & Key tells about Keyhouse, an unlikely New England mansion, with fantastic doors that transform all who dare to walk through them… and home to a hate-filled and relentless creature that will not rest until it forces open the most terrible door of them all…” Says the description of Locke & Key on IDW Publishing website. In the end, it’s all about quite a traditional struggle between good and bad, but with very extraordinary spices.

It’s a terrific graphic novel series written by amazing Joe Hill and illustrated by talented Gabriel Rodriguez, what a perfect combo they make! Unfortunately I own only the first part of the series, but will definitely hunt down the rest of them, too. I recommend you to get to know Locke & Key if horror mixed with fantasy and amazing story combined with fantastic illustrations tickles your imagination! It will blow your mind!

Advertisements

2 thoughts on “Tunnetko jo Locke & Keyn? / Do you know Locke & Key?

  1. Pingback: Lukuvinkkejä: kauhu / What to Read: Horror – Pauline von Dahl

  2. Pingback: Kootut kirjavinkit sekä Kirjan ja ruusun päivän ostos / Wrap-up of the Reading Week and My Latest Book Buy – Pauline von Dahl

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s