Mietteitä Normasta / Thoughts about Norma

norma

rating-christgau-one-star-honorable-mentionrating-christgau-one-star-honorable-mentionrating-christgau-one-star-honorable-mention
Sofi Oksanen
Like Kustannus 2015 (fin)
304 sivua/pages

Hankin Sofi Oksasen uutuuden, Norman, lokakuussa Helsingin kirjamessuilta, ja itseasiassa luin sen loppuunkin jo aikaa sitten, mutta en ihan heti osannut pukea sanoiksi mietteitäni kirjasta, kuten kävi aiemmin syyskuussa sähköpostiin ilmestyneen Norman ensimmäinen luvun kanssa. Jäin hieman ristiriitaisin tuntein odottamaan kirjan julkaisua, kuten silloin kirjoitin.

Normaa on useassa yhteydessä luonnehdittu moderniksi Tähkäpää-saduksi, ja vaikka kauniisiin kansiin sidottu kirja saakin melkoisen satumaisia käänteitä, käydään perinteinen hyvän ja pahan taistelu siinä uudenlaisella tavalla.

Laiturilla hän istui penkille, jolle äiti ei ollut istunut. Metro oli syöksynyt asemalle saman tien. Äiti oli viskannut penkin alle kengät ja käsilaukun, sitten hän oli ollut poissa.
Sofi Oksasen uutuusromaani on maaginen kertomus Normasta, joka joutuu vaaraan harvinaisten ominaisuuksiensa vuoksi. Norma kietoutuu petoksen ja paranoian verkkoon, josta hänen on pyristeltävä irti.
” Teksti kopioitu kirjan takakannesta.

Kirjan päähenkilönä seikkailee ehkä hieman sosiaalisesti rajoittunut, omassa pienessä kuplassaan elänyt Norma, jonka äiti menehtyy äkillisesti. Koko Norman elämän ajan äiti on aina huolehtinut kaikesta, vielä vaikka Norma itse on jo kolmenkymmenen. Siksi äidin yhtäkkinen poismeno saa Norman elämän raiteiltaan, ja hän yrittää selvitä kuin sumussa päivästä toiseen. Pian Norma kuitenkin huomaa seuraavansa äidin jälkeensä jättämiä jalanjälkiä sekä siinä samalla selvittävänsä Naakan suvun naisten taustoja. Mitä enemmän Norma saa selville asioita, sitä laajemmalle hän huomaa Lambertin klaanin lonkeroiden ulottuvan. Äidin ja Marionin pieni kampaamo on lopulta vain pisara meressä.

NormaCollage

Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, Sofi Oksanen on itselleni siitä ristiriitainen kirjailija, että todella pidän hänen tyylistään kirjoittaa ja kertoa tarinaa, mutta tarinoiden juoni ei aina ole mieleeni. Normassa Oksanen rakentelee tyypilliseen tapaansa juonta pikkuhiljaa, vuorotellen eri henkilöiden näkökulmasta yksityiskohtaisesti ja hyvin kuvailevasti sitä kertoillen. Välillä lukija voi lähes aistia Norman epämiellyttävät tuntemukset tai hermostuneen olotilan omassa kehossaan, hiukset tuntuvat kutkuttavan omassa päässäkin.

Jotkin kirjan hahmoista kärsivät toisaalta pienestä uskottavuuspulasta, tuntuvat jollain lailla pinnalliselta, ehkä hätäisesti rakennetuilta, ehkä myös tarkoituksella. Esimerkkinä Norman äidin kampaajakumppani Marion, joka hermostuksissaan yrittää udella Normalta hänen äidin hiuslähteitä. Jokaisessa luvussa juoni saa lisää syvyyttä, usein melko odottamattomin kääntein, kuitenkin edeten välillä piinaavankin hitaasti. Aivan kuin lukijakin uppoutuisi Norman päänsisäisen lääkeusvan keskelle, joka tuntuu saavan ajan ja ajattelun hidastumaan. Norman tapauksessa tuo piina muodostui kuitenkin lopulta miellyttäväksi, ja uskomattomat juonenkäänteet jaksoivat kiinnostaa loppuun asti, vaikka ajoittain tarinan rajoja venytettiin kattamaan lähes liiankin laajasti nyky-yhteiskunnan epäkohtia.

“Norma istui kyydissä, kunnes raitiovaunu teki kierroksensa ja palasi takaisin Kallioon. Lambert ei ollut valehdellut isästä. Uutinen ei ollut herättänyt Normassa mitään tunteita eikä häntä pysäkillä vaivannut sentimentaalisuus palannut. Iholla kihisi, mutta se ei johtunut Reijosta, vaan halauksesta, jonka Lambert oli väkisin antanut ennen kuin oli nostanut Norman ostokset raitiovaunuun. Vasta nyt Norma muisti, ettei Lambert ollut vieläkään kertonut, mitä ne ikävät asiat olivat, joista tämä oli vihjaillut hautausmaan portilla, ja samalla hän käsitti etsineensä vihjeitä äidin ja Lambertin väleistä vääriltä vuosikymmeniltä.” 

Norman henkilökohtainen salaisuus on lopulta jollain tapaa hurmaava ja kaikessa sekavuudessaan hän on hahmona myös sympaattinen, omalla tavallaan se sadun pulassa oleva prinsessa. Ja onhan tarinassa onneksi sitten se prinssikin, tavallaan. Loppu ei täysin mukaile onnellisen lopun kaavaa, mutta tarpeeksi lähelle, jotta lukija voi jättää kirjan käsistään huojentuneena ja piinasta vapautuneena.


Translation 

I finished reading the newest novel named Norma by a Finnish author Sofi Oksanen, a while ago, but it left me with mixed feelings. I already wrote a little bit about it when I got a sneak peak of the first chapter. As a summary, it is a kind of a modern fairy tale with a twist of crime story about a woman living in Helsinki (Finland’s capital) and trying to solve what really happened to her mother. There’s also a tiny unnatural twist in the story. It’s really hard to decide what to think about the book. 

“When her mother suddenly dies in a suspicious accident, Norma Ross is left with no one. The two have been constant companions throughout her life, tied together by blood as well as a great secret. Inside of Norma an extraordinary magic is at work, and it has both blessed and cursed her with supernaturally fast-growing hair, sensitive to the slightest change of mood. All of her life Norma and her mother Anita have struggled to keep this secret, and protect Norma from those who would consider her a freak. Now after Anita’s death, photographs and videos in her home reveal that Norma’s mother knew far more about her daughter’s affliction than she let on.” Synopsis from Sofi Oksanen official home page.

Advertisements

2 thoughts on “Mietteitä Normasta / Thoughts about Norma

  1. Tämä oli itselleni jotenkin haastava teos. Tuntui, että meinasin tippua kärryiltä ellei keskittynyt tarpeeksi lukemiseen. Koin tämän teoksen kannanottona. Jatkuvassa kävi myös mielessä, että kun puhuttiin hiuksista, oliko kyse kuitenkin jostain muusta:

    “Se joka hallitsee hiuksia, hallitsee naisia.”
    “Hiuksesi olivat vahvistumassa ja ne olivat alkaneet osoittaa omaa tahtoaan.”
    “ja nirhit hiuksisasi poikki. Sakset olivat aina unohtuneet kotiin.”

    Kaipasin jounelta vähän enemmän selkeyttä mutta mielestäni huippua, että Sofi Oksanen lähti kokeilemaan uutta genreä.

    Like

    1. Norma on vähä erilaista Sofia tosiaan, ja aika paljon sisältöä suht lyhyessä kirjassa 😊 Aikaisemmatkin Oksasen kirjat on mun mielestä vaatineet kans aika paljon tarkkaavaisuutta lukijalta, mutta kiinnostavan näkökulman nostit esiin! 😊

      Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s