Kuokkamummo / The Black Tongue

Marko Hautala 
Tammi 2014 (fin)
328 sivua/pages

Olen aiemmin hieman ehkä vältellyt suomalaista (kauhu)kirjallisuutta, mutta nyt löysin sen joukosta potentiaalisen ehdokkaan suosikkieni joukkoon. Hautalan teokset eivät olleet minulle entuudestaan tuttuja, mutta kerran Pasilan Pocket Shopissa vieraillessani sen myyjä suositteli minulle Kuokkamummoa. En tuolloin vielä ostanut kirjaa, mutta se jäi mieleeni, ja kun lopulta bongasin sen kirjaston hyllystä, oli aika tarttua härkää sarvista.

Kirjan lähtökohtana on jonkinlainen lähiölegenda vaasalaisessa Suvilahdessa, sillä vuonna 2013 Hautala on kirjoittanut kyselleensä Facebookin kautta vaasalaisten muistoja Kuokkamummosta, kukaan ei kuitenkaan tunnu tietävän, mistä se on saanut alkunsa. Ja mitä mystisempänä syyt ja selitykset legendan alkuperästä pysyvät, sitä kammottavampia tarinoita mielikuvituksessa alkaa rakennella. Hyvä lähtökohta hyytävälle tarinalle.

Kirjan takakannessa Kuokkamummosta kerrotaan seuraavaa: “Te mietitte, mitä Kuokkamummo tekee. Se tappaa lapsia. Se on vanha kuin meri ja taivas. Se haistaa kuka on kuka ja odottaa, että joku liikaa kiroillut jää joukosta jälkeen, kuselle tai tekstaamaan tai katsomaan perhosta. Älkää ikinä puhuko Kuokkamummosta läpällä. Naurakaa kevätjumalanpalveluksessa tai riparilla, jos papilla on ärrävika tai se haistelee sormia. Mutta Kuokkamummosta turpa kiinni.
Syrjäisen lähiön nuoret kokoontuvat pommisuojaan peloteltavaksi, niin on tehty vuosikymmenten ajan. Lapsuusmuistot vaivaavat yhä Samuel Autiota, eikä hän ole koskaan päässyt yli menetetystä teinirakkaudestaan. Maisakin on jo aikuinen ja päättänyt tehdä seudun perinteestä väitöskirjan, muttei vieläkään uskalla lähestyä Bondorffien autiota huvilaa. Jos kyse on vain leikistä tai kaupunkilegendasta, miksi ihmisiä katoaa jäljettömiin? Sille kaikelle Kuokkamummo näyttää mustaa kieltä.
Se on menoa sitten.”

Kuokkamummo alkaa lupaavan anteeksipyytelemättä ja iskee suoraan aiheeseen. Tarinankerronta on sujuvaa, hetkittäin se maalailee lähes painajaismaisia kohtauksia, ja syrjäisen lähiön urbaanilegenda alkaa kuulostaa oikeasti kammottavalta, ajoittain todella iljettävältäkin. Tarina on nopealukuinen, suorastaan imee lukijan mukaansa. Selkäpiissä kylmät väreet vilisevät, kun pikkulähiön mysteerin hyytäviä tapahtumia paljastetaan lukijalle eri vuosikymmeniltä pikkuhiljaa. Hautala rakentelee Kuokkamummon ympärille eri hahmojen näkökulmasta jännittävää kudelmaa. Ilmeisesti tarina kulkee kolmessa ajassa, kahdessa eri nykypäivässä väitöskirjaa tekevän uskontotieteilijän, Maisan sekä aikuis-Samuelin kautta, sen lisäksi kertomuksen taustoja paljastetaan teini-ikäisen Samuelin silmin. Aluksi lukiessa hieman häiritsikin kun tarinaa kelattiin koko ajan taakse päin Samuelin teini-ikään, vaihdokset olisivat ajoittain voineet olla sulavampiakin, mutta pian tarinan rytmistä sai kiinni, ja toisaalta takaumat olivat hyvä keino avata taustoja ja luoda päähenkilöille uskottava historia.

Kirjan tunnelma vaihtelee nuotiolla kerrottavan kummitustarinan viattomasta säikyttelystä selkäpiitä hyytavään psykologiseen kauhuun. Tunnelmanvaihdokset puolestaan on hyvin rytmitetty, hetkittäin ahdistavat kohtaukset saivat jännittymään niin, että voin vannoa kuulleeni sydämen jyskyttävän korvissa  kiihtyneisyydestä! Sitten, tarina yhtäkkiä taas rauhoittuu. Hautala osaa annostella jännityksen lukijalle oikean kokoisina annoksina. Juuri kun tuntuu siltä, että tilanne käy kestämättömäksi, se hieman helpottaa, mutta jännitys jää vaanimaan taka-alalle eikä missään vaiheessa päästä lukijaa hyppysistään. Kuten ei Kuokkamummokaan sitä joka puhuu.

Hautala kuljettaakin kummitustarinaansa taidolla, kunnes on loppuratkaisun aika. Loppua kohden takaumat Samuelin nuoruudesta varastavat tarinan, ja loppuratkaisua rakennetaan hieman liian nopeasti ja pikkuisen rakoillen. Kokonaisuudessaan Hautala kuitenkin iskee hampaansa vaikeaan genreen vakuuttavasti ja tarjoilee oikein laadukasta kotimaista kauhua. Suosittelen kirjaa kaikille kauhun ystäville, sillä väristykset ovat taattuja (mahdollisesti saa myös Kuokkamummon vierailulle yöuniinsa…).

---

Translation

Finnish horror novel, Kuokkamummo (The Black Tongue) was a spooky experience for sure, and it’s origins lie in an urban legend based in Western Finland where also the author lives.

“Maisa Riipinen has returned to her hometown to complete her dissertation on urban folklore at the same time that Samuel Autio has come home to arrange his father’s funeral. As hazy, disturbing memories from their pasts meld with strange events in the present, Maisa and Samuel attempt to make sense of the town’s fearful obsession with the mythical Granny Hatchet. But if it’s only a legend, then why are people still vanishing without a trace?” Synopses from the official site.

It has a solid start, and it goes directly to the point. Story is also convincing and definitely creepy, the end might come a bit too quickly and feebly, but altogether the novel is well written and totally one of the best ones in Finnish horror literature, in my opinion.

You might wanna read this if you fancy great horror stories. …but be aware, Granny Hatchet may pay a visit in your dreams.