Luciferin oppipojat / Lucifer’s Apprentices (free transl.)

Juha-Pekka Koskinen
WSOY 2016 (fin, orig)
293 sivua/pages

Mietin ensin, kirjoitanko Luciferin oppipojista blogissa mitään. Itseasiassa harkitsin myös pitkään koko kirjan lukemista. Myönnän, olin hieman ennakkoluuloinen.

Näin jälkeen päin ennakkoluuloni osoittautuivat vääräksi, ja totesin, että mikäli kirja herättää tunteita, kannattaa siitä kirjoittaa. Ennakkoluulottomuus on aina hyväksi, mikä voisi toimia mun mottona tästä lähin. Mutta tosiaan, en aluksi osannut lainkaan suhtautua tähän JP Koskisen uusimpaan, saati sitten päättää, mitä mieltä siitä oikein olin. Piti lukea montakymmentä sivua ja virittäytyä oikeaan tunnelmaan ymmärtääkseni sen hienoutta. Ja hienoksi kirjaksihan se lopulta paljastui. Monella tapaa.

“Avaruusaluksessa vihamiehet on helppo pitää lähellä.
Luciferin oppipojat on kova, yllättävä ja korulauseita kaihtava suuri seikkailu uskosta, petturuudesta ja ihmisyydestä. Kiinnittäkää turvavyönne, valmistautukaa lähtökiihdytykseen sinne, mistä ei ole paluuta.
Olemme syvällä 2100-luvulla, kun kapteeni Gabriel Bonhomme XIV saa tärkeän tehtävän. Hänen on miehistöineen kuusi ihmistä -, kaksitoista nukkuvaa kyborgia – lennettävä Olympoksen planeetalle tukahduttamaan kyborgien kapina. Sen pitäisi olla rutiinikeikka, mutta avaruudessa ei sellaisia ole. Heti aluksi alus saa salaperäisen viestin, joka varoittaa miehistöön piiloutuneesta luopiosta. Inventaariossa miehistö löytää varastosta ylimääräisiä aseita ja pelastuskapseleita. Miksi ruokaa kuluu enemmän kuin kuusi miehistön jäsentä syö?” Lisää voi lukea kirjan esittelysivulta, täältä, Kirja.fi.

Henkilöiden nimet tuntuvat aluksi hieman huvittavilta, mutta niihin on ladattu paljon merkityksiä, aina päähenkilöstä, Gabriel Bonhommesta, alkaen ohimennen mainittuihin Rodrigo Jesukseen ja Jukka Beachiin sekä niihin aluksen kahteentoista kyborgiin, jotka on nimetty Jeesuksen opetuslasten mukaan. Toisaalta nimet voisivat hyvinkin olla totta ajan kuluessa, globalisaation vauhdin kiihtyessä kun henkilön kansallisuutta ei enää voi päätellä nimen perusteella. Luultavasti kun kaukaisessa tulevaisuudessa erillisiä valtioita ei enää ole. Mutta palatakseni taas kirjaan, sen hahmot ovat muutakin kuin nimensä. Bonhomme vaikuttaa tyyppinä jokseenkin kireältä ja ahdistuneelta, mutta pidin heti hänen asenteestaan tiedonjaon avoimuuteen, jota hän koettaa pitää aluksessa yllä. Bonhomme on kyllä mielenkiintoinen ja hauskakin hahmo, joka luottaa kylmään järkeilyynsä, mutta ei juurikaan mihinkään tai keneenkään muuhin.

Luciferin oppipojat on monella tapaa monimerkityksellinen ja ottaa omalla tavalla kantaa nykymaailman ja yhteiskunnan tilanteeseen. Koskinen on sirotellut tarinan lomaan kiehtovia yksityiskohtia kuten Vermerennedeen Uusi lajien synty.

Mysteeri, joka vaatii selvitystä, vei taas mielikuvitukseni mennessään, ja koetin koko lukemisen ajan arvailla loppuratkaisua sitä kuitenkaan liian helposti keksimättä. Naureskelin ääneen moneen otteeseen Koskisen luomien hahmojen väliselle sanailulle, Bonhomme kun tosiaan on äkkipikaisuudestaan ja kaikkitietävyyden kyynistämästä asenteestaan huolimatta melko hupaisa tyyppi. Myös se pakollinen hassu sivuhahmo, joka tässä tapauksessa vaikuttaa kulkevan nimellä John Smith, laukoo väliin yllättäviä repliikkejä, jolloin niistä tulee hauskoja. Noin puolessa välissä tarinaa lisätään vielä yksi lusikka soppaan, ja sen lusikan nimi on hämmentävä Beatrix. Kummalliselta kuulostavista aineksistaan huolimatta, tarina on kuitenkin eheä ja kiehtova kokonaisuus. Koskinen kirjoittaa hyvin, enkä löydä siitä mitään valittamista. Pidän yksinkertaisesti hänen suorasukaisesta tyylistään, jossa ei ole turhia kikkailuja, mutta sitäkin hienommin rakennettu juoni.

Luciferin oppipojat on esimerkiksi myös hyvä muistutus taas siitä, kuinka tietoa voidaan manipuloida. Kirjan myötä uppouduin taas pohtimaan kaikenlaisia syntyjä syviä evoluution ja ihmiskunnan perimmäisistä tarkoituksista lähtien. Toisaalta, jos asiaa käy miettimään liikaa, voi itsekin tulla yhtä vainoharhaiseksi kuin tarinan päähenkilö, joka epäilee kaikkien motiiveja. Kirjassa pohdiskellaankin ihmisluonnon ennalta-arvaamattomuutta, mutta toisaalta puidaan myös ennakoitavuutta: onko kaikkien käytös ennakoitavissa — ainakin Bonhommen mielestä. Ihan kaikkea ei kuitenkaan lopulta voi rationalisoida. Kun kyseessä on ihmiset, ei järkeily aina toimi, sillä joskus joku voi aidosti tarkoittaa hyvää ja juuri sitä, mitä sanoo.

Hieraisin kyynelten kuivuneen suolan pois ripsistäni. John oli kyykyssä tuolini vieressä. Hetken ajan näin hänen kasvonsa vakavina. Ei virnuilua, ei ryppyjä silmäkulmissa.
— Kas, kapu palaa elävien kirjoihin.
Ravistin käteni irti hänen otteestaan.
— Mikä on tilanne?

Luciferin oppipojat on oikein virkistävä kirja kotimaisen fiktion ja ennen kaikkea scifin saralla. Kirja on myös viihdyttävä ja nopealukuinen, sekä helppo lähestyä, vaikka scifi ei kirjallisuudenlajina olisikaan ennestään tuttu. Mukavaa, että scifiä on tarjolla laajemmallekin yleisölle. Mielenkiinnolla jään odottelemaan Koskisen seuraavaa tuotosta.

Lue näyte kirjasta täällä!

---

Translation 

The name, Lucifer’s Apprentices, is a free translation of this  science fiction book by Finnish author named JP Koskinen which I finished a while ago. It was really hard to decide what to think about it. Science fiction isn’t very popular theme in Finnish literature and is mainly published through small publishers. But I think this a refreshing addition to that niche.

At first I took it almost as a joke, since the characters of the book were named hilariously as Gabriel Bonhomme, Jukka Beach etc. But soon I realised the deeper meanings and the plot and characters were actually really clever. Basically the story is about an adventurous journey of six astronauts who try to save the humankind from aliens on another planet. There’s all the elements of a good science fiction thriller: serious action, cyborgs, a bit of romance (though a twisted kind), great characters and travelling through space and time. And mystery that leaves you pondering who is the enemy after all?

Koskinen writes well, he knows his subject. Cannot find anything to complain, I like his style.