Kuolevaisuus / Mortality

christopher-hitchens-mortality-kuolevaisuus-basam-books-pauline-von-dahl

rating-christgau-one-star-honorable-mentionrating-christgau-one-star-honorable-mentionrating-christgau-one-star-honorable-mentionrating-christgau-one-star-honorable-mentionrating-christgau-one-star-honorable-mention
Christopher Hitchens, 
suom. Hannu Poutiainen
Basam Books 2013 (fin)
Atlantic Books 2012 (orig)
127 sivua/pages

Älykäs, rehellinen, suorastaan hämmentävän suorasukainen. Näitä sanoja ensimmäiseksi käyttäisin kuvaamaan sekä tätä kirjaa että sen kirjoittajaa. Christopher Hitchens oli ennen Kuolevaisuutta itselleni vain tuttu nimi, hänen tuotantoonsa en kuitenkaan ollut tutustunut tarkemmin. Luettuani kirjan, minut valtasi suunnaton halu tutustua miehen muihinkin julkaisuihin.

Kuolevaisuus on Basam Booksin suomentama kirja ruokatorvensyöpään sairastuneen kirjailijan, toimittajan ja kriitikon elämän viimeisistä merkinnöistä, jotka on aiemmin julkaistu Vanity Fair -lehdessä, hieman eri muodossa. Hitchens oli myös kuuluisa ateismistaan. Takakannessa kerrotaan seuraavaa:
“Eräänä aamuna levottomasta unesta herättyään Christopher Hitchens huomasi muuttaneensa “terveiden tienoilta sairaiden maille”. Jumala ei ole suuri -menestysteoksen kirjoittajan muodonmuutos eläväisestä seuramiehestä puhekykynsä miltei menettäneeksi syöpäpotilaaksi kävi hetkessä.
Kuolevaisuus kokoaa yhteen Hitchensin sairausaikanaan Vanity Fairiin kirjoittamat esseet ja kolumnit. Ateismistaan tunnettu kulttuuripoleemikko ei kuoleman kynnyksellä antaudu uskonnon lohdulle eikä sorru muihinkaan hengellisiin kipulääkkeisiin. Niiden sijaan Hitchens käsittelee lopun lähenemistä ja sairastamisen kulttuuria mietteliään filosofisesti mutta henkilökohtaisesti ja rehellisesti.”

Lukiessani Kuolevaisuutta en kirjoittanut lainkaan muistiinpanoja, vaikka yleensä koetan kirjoja lukiessa edes hieman rustata niiden herättämiä ajatuksia ylös sanalla tai parilla. Nyt kirja imi täysin mukanaan. En usko, että olen koskaan lukenut vastaavaa kuvausta kuolemansairaan henkilön omakohtaisesta ajatusmaailmasta ja kokemuksista. Hitchens vaikuttaa olevan monella tapaa aivan oma lukunsa.

“Ollakseen olemassa syöpä tarvitsee elävän organismin mutta se ei voi koskaan muuttua eläväksi organismiksi. Kaikessa pahansuopaisuudessaan — kas näin se käy — se ei pysty “parempaan” kuin kuolemaan isäntänsä mukana. Joko niin tai sitten isäntä keksii keinot kitkeä sen ja jatkaa elämäänsä.”

Vaikka kuolema ja sairastaminen sekä niiden ikävien puolien pohtiminen viipyilevät kirjan yllä synkkänä varjona, onnistuu Hitchensin oudolla tavalla viihdyttää lukijaa. Hän ujuttaa sarkasmiaan ja huumoriakin päiväkirjamaisiin pohdintoihin elämänsä viimeisistä päivistä, jotka eivät varmasti ole olleet helppoja. Hän etäännyttää itsensä tarkkailemaan kehonsa kamppailua lähes ulkopuoliseksi — syöpä on vihollinen, jota vastaan keho käy taistelua lääketieteen avulla. Viiltävää analysointia ja tarkkasilmäisiä huomioita kirjassa riittää, joiden läpi kuultaa Hitchensin järkeily ja vankkumaton usko lääketieteeseen.

Tunnelma muuttuu kirjan edetessä kun jossain vaiheessa Hitchens vaikuttaa hyväksyvän kohtalonsa, kuolevaisuutensa, ja aloittaa valmistautumisen. Matkalla hän paljastaa paljastaa lukijalle tunteensa raaimmillaan ja rehellisimmillään. Kirja päättyy Hitchensin vaimon koskettaviin loppusanoihin. Hän jos kuka on oikea henkilö päättämään kirjan, vaikka itse sitä kirjoittaessaan epäröikin. Kuolevaisuus on kokonaisuudessaan vavahduttava kokemus.


Translation

Christopher Hitchens was familiar to me only as a name before reading this book, but I hadn’t read any of his books. After reading Mortality I think I want to read all of his books.

“On June 8, 2010, while on a book tour for his bestselling memoir, Hitch-22, Christopher Hitchens was stricken in his New York hotel room with excruciating pain in his chest and thorax. As he would later write in the first of a series of award-winning columns for “Vanity Fair,” he suddenly found himself being deported “from the country of the well across the stark frontier that marks off the land of malady.” Over the next eighteen months, until his death in Houston on December 15, 2011, he wrote constantly and brilliantly on politics and culture, astonishing readers with his capacity for superior work even in extremis.
Throughout the course of his ordeal battling esophageal cancer, Hitchens adamantly and bravely refused the solace of religion, preferring to confront death with both eyes open. In this account of his affliction, he describes the torments of illness, discusses its taboos, and explores how disease transforms experience and changes our relationship to the world around us. By turns personal and philosophical, Hitchens embraces the full panoply of human emotions as cancer invades his body and compels him to grapple with the enigma of death.” from Goodreads.com.

Hitchens writes so honestly, analysing constantly his physical feelings and his thoughts, almost like an outsider. Death and suffering are the main themes, but Hitchens still manages to make jokes, in his own sarcastic way. He believes in medicine to the end, but at some point he realizes his mortality — how it’s all going to end, and starts preparing himself.

Such an impressive reading experience.

“What do I hope for? If not a cure, then a remission. And what do I want back? In the most beautiful apposition of two of the simplest words in our language: the freedom of speech.”

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s