Joogavarusteiden ABC / Yoga Equipment 101

Kun vuosia sitten aloitin joogan, varusteenani oli t-paita, verkkarit ja tavallinen jumppamatto. Ja niillä pärjäsi pitkälle!

Vuosien kuluessa joogavarusteita alkoi kertyä nurkkiin jos jonkinlaista (mm. kolme joogamattoa), ja viimeistään nyt joogaopettaja-koulutuksessa viimeisimmätkin lisävarusteet ovat tulleet tutuksi. Tästä oli aluksi tarkoitus tulla melko tiivis postaus, mutta yllättäen aloin pohdiskella joogavarusteiden käyttöä hieman pidemmälti. Muistoissani on nimittäin edelleen elävästi ne hämmennyksen hetket, kun ensimmäistä kertaa joogatunnilla käskettiin hakea esimerkiksi joogavyö tai joku mainitsi bolsterin. Itse ujostelen varsinkin vieraassa seurassa (etten vaan vaikuta tyhmältä), etten heti uskaltanut kysyä tarkemmin, mitä näillä tehdään. Seurasin sitten vain kuuliaisesti, miten muut joogit alkoivat välineitä käytellä. Onneksi useimmilla alkeistunneilla joogaopettajat sittemmin neuvoivat eri välineiden käytön perinpohjaisesti.

Vaikka jooga ei sinänsä mitään varusteurheilua olekaan, mietiskelin, että koontipostaus joogassa yleisimmin käytetyistä välineistä voisi silti tulla tarpeeseen. Ainakin itselle on hyvin havainnollistavaa koota yhteen joogassa yleisimmin käytettyjä välineitä sekä ajatuksia vaatetuksen suhteen. Itselle sopivat, yksilölliset ratkaisut olen itsekin oppinut kuitenkin vasta käytännön kautta, omasta kokemuksesta. Se joogassa onkin ihanaa — sitä voi soveltaa aina itselle sopivaksi. Ja kommentteihin luonnollisesti saa sitten laittaa huomioita ja kysymyksiä!

yoga-props-101-mat-jooga-varusteet-abc-pauline-von-dahl

Tässä siis muutamia perusjuttuja joogassa käytettävistä varusteista:

Matto

Henkilökohtainen, turvallinen ja pitävä. Hyvä alusta on joogassa mielestäni kaiken a ja o, se on treenikumppani. Oman maton asettelu ja sille astuminen virittelevät tunnin aluksi sopivaan tunnelmaan. Mattoja löytyykin joka lähtöön — minusta on paras itse käydä paikan päällä kokeilemassa tuntumaa. Itse kaipaan hyvän tuntuman lisäksi joogaani jotakin kaunista, siksi olenkin itse nyt ihastunut Yoga Design Labin nukkapintaisiin mattoihin. Sen lisäksi, että minunkaltaiseni hikikäsi saa tarttuvamman pidon maton pinnasta (enkä tarvitse erikseen pyyhettä!), näiden mattojen kuosit ovat ihastuttavan kauniita. Monet pitkän linjan joogit kuitenkin vannovat esim. Mandukan mattojen nimeen, sillä niiden sanotaan palvelevat läpi elämän, ja valikoimasta löytyy mattoja moneen tarpeeseen: niin pitkille ihmisille sekä pehmeämpää alustaa kaipaavalle, mutta myös ohuita mattoja vaikkapa matkalle mukaan. Matolle on hyvä hankkia myös puhdistusaine sekä kantokassi. Mutta mikäli itsellä ei ole erityisvaatimuksia, myös urheiluliikkeen matolla pärjää pitkälle — se on itsestä kiinni.

Vaatetus

Joustaa, suojaa ja hengittää. Kuten alussa sanoin, pitkään pärjäsin joogatessa tavallisilla verryttelyhousuilla ja t-paidalla. Ensimmäisenä taisin hankkia urheilutopin, joka kuivui t-paitaa paremmin, sillä joogassa tulee hiki. Sittemmin olen vaihtanut verkkarit ihonmyötäisiin legginseihin tai trikoisiin (huom. leveä vyötärönauha), sillä lerpattavat verkkarit eivät aina palvele, mikäli tarkastellaan asentojen linjauksia. Vaatetuksesta ei saa olla haittaa, siksi mm. ihonmyötäinen toppi ja tukevat urheiluliivit ovat hyvä kombo, jotta esimerkiksi inversioissa (pää alaspäin asennoissa) ei pääse tapahtumaan vilautuksia, mutta keho pääsee liikkumaan. Lisäksi itse pidän myös vaatteissa erilaisista printeistä ja kuoseista, yllä linkatulta valmistajilta löytyy toki erilaisia vaatemallistoja, mutta itse olen käyttänyt niin H&M -urheiluleggareita kuin Teekin upeita joogalegginsejä (mikä ulkonäkö + laatu + ekologisuus = nämä ovat vieneet sydämeni!), oma kokemus taas ratkaisee! Harjoitusten myötä oma joogavaatetus on siis muotoutunut seuraavanlaiseksi: pitkähihainenm pusero ja villasukat alkuverryttelyä ja loppurentoutusta varten, perusasuna joustavat trikoot ja hengittävä toppi sekä alla tukeva urheilutoppi.

Viltti

Pehmentää, korottaa ja lämmittää. Monelle viltti on varmasti tullut tutuksi loppurentoutumisen, savasanan, yhteydessä, kun keho kaipaa lämpöä. Viltillä voi myös korjata istuma-asentoa, mikäli nostetta istuinluiden alle ei tarvitse ihan kamalasti. Viltti myös hellii polvia esimerkiksi ratsastajan asennossa, jos sen asettelee polven ja maton väliin. Viltiksi käy melkeinpä mikä tahansa, myös suurempi kylpypyyhe toimii. Itsellä (ja monella joogastudiollakin) on pitkään ollut käytössä Ikean viiden euron viltti, lisäksi nyt omalle hankintalistalle on ilmestynyt paksumpi villaviltti.

yoga-101-props-jooga-varusteet-abc-pauline-von-dahl

Tiilet

Vakauttavat, tukevat ja nostavat, (myös palikka tai blokki). Joogatiiliin olen itse ihastunut vasta viime aikoina. Pitkään olin sitä mieltä, etten tarvitse asanoissani apua. Mutta niin tämä itsepäinen joogi sitten pikkuhiljaa hyväksyi sen faktan, että asanoihin saa aivan uuden ulottuvuuden kun ei aina pinnistele äärirajoilla. Tässä kohtaa tiilet ovat monikäyttöisyytensä vuoksi oivallinen apu, sillä niitä voi käyttää käsien alla vaikkapa syventämään alaspäin katsovaa koiraa tai pepun alla nostamaan istuinluita. Monet suosivat korkista tehtyjä tiiliä, omani ovat SarwaYogan kevyet joogatiilet, jonkinlaista vaahtoa, sillä niitä on kätevä kantaa mukana. Tiiliä on aina hyvä olla kaksi.

Vyö

Pidentää, vakauttaa ja helpottaa. Vyöhön oma suhtautumiseni on edelleen hieman ristiriitainen, mutta olen alkanut ymmärtää sen hyödyt. Se lisää käsien pituutta ja helpottaa esimerkiksi eteentaivutuksissa. Lonkan avauksissa vyö syventää ja vakauttaa asentoa sekä tasapainoa vaativissa asanoissa avustaa. Itseltä löytyy Mandukan joogavyö, kyseessä ei siis ole kallis investointi. Muutaman esimerkin vyön käytöstä voi katsoa esimerkiksi DoYouYogan artikkelista.

Bolsteri

Tukee, pehmentää ja korottaa. Itse tilasin ensimmäisen oman bolsterini vasta nyt aloitettuani joogaopettajakoulutuksen. Rentoutumisessa pääsee bolsterin kanssa ihan uudelle tasolle, esimerkiksi lapsen lepoasentoa voi varioida tukevan bolsterin kanssa monella tapaa. Lisäksi eri istuma-asennoissa bolsteri tukee ja korottaa, toimii hyvin meditaatiotyynyn korvikkeena. Teimme yhteistilauksen joogaryhmämme kanssa SarwaYogan bolstereista.

Tyynyt

Toimivat hieman samoin kuin bolsteri, viltti tai tiilet. Aluksi voikin kotona kokeilla oman harjoituksen muokkaamista kotoa löytyvillä tyynyillä. Esimerkiksi itse käytin pitkään sohvatyynyjä tiilien sijaan, joskin tiilet tarjoavat vakaamman tuen. Mutta erilaiset ja erikokoiset tyynyt ovat monikäyttöisiä: myös niillä voi korottaa, pehmustaa ja tukea. Reisien väliin voi kokeilla suurempaa tyynyä aktivoimaan sisäreisiä, pikkutyynyä voi laittaa polvien alle ja keskikokoinen koristetyyny voi nostaa sopivasti istuinluita risti-istunnassa. Meditaatiossa käytetään usein pyöreää tyynyä istuma-asentoa tukemaan.

yoga-props-101-leggings-jooga-varusteet-abc-pauline-von-dahl

Mistä varusteita sitten kannattaa hankkia? Monilla joogastudioilla useimmat varusteet ja tarvikkeet löytyvät tosiaan omasta takaa, mutta omat varusteet tuovat vaihtelua kotiharjoitukseen ja ovat myös studiotunneilla hygienisiä. Suomessa joogavarusteita myy nykyään lähes mikä tahansa urheiluliike, sekä esimerkiksi aiemmin mainitsemani H&M. Näistä on hyvä aloittaa. Kun laatu alkaa kiinnostaa, kannattaa kääntyä erikoisliikkeiden puoleen ja tilata netistä. Itse suosittelen jo linkkaamaani SarwaYogaa (luotettava & hyvä palvelu) tai Yogalifea, ulkomaisista hyviä kokemuksia on mm. Yoga Design Lab, Yoga Rebel London, Manduka, ja ekologinen Prana

Postaus venähti pikkuisen pidemmäksi kuin olin ajatellut, mutta toivottavasti näistä vinkeistä on jollekulle apua. Laitelkaahan siis kommentteihin kysymyksiä, mikäli jokin jäi vielä joogavarusteisiin liittyen askarruttamaan!


Translation

I decided to list some basic yoga props, since I still remember the puzzled moments in my first yoga classes when the props were used and I was too embarrassed to ask what they were for. The I just tried to look others for example. Luckily many yoga teachers explain carefully the instructions but I wanted to share this 101 for yoga props in one post. It was actually quite clarifying for me, so I hope it helps you too.

Yoga Mat

Personal, safe and hygienic. The most important prop in yoga in my opinion, it’s your companion. Settling on your mat in the beginning of the yoga practice set the right mood. There are several options for a good mat, I recommend to test different kind of mats in practice. At the moment my favourite is The Combo Mat by Yoga Design Lab. They are beautiful and functional. Many yogis recommend Manduka Yoga Mats that are said to last for a life time. Remember — you choose your companion according to your needs.

Clothing

Is flexible, protects and breathes. I started to do yoga in sweatpants and t-shirt, and they worked for surprisingly long. But soon, for practical reasons, I decided to purchase sport top and leggings (with broad waistband), since tight-fitting clothes don’t disturb during practise and they dry quickly. I have used H&M Sport Wear but also gorgeous Yoga Wear by Teeki (outlook + quality + sustainability = my favourite), but it depends what do you prefer. Basically you need a warm, long-sleeved shirt and woollen socks for the savasana, flexible top and pants during the practise and for ladies sport bra is essential for the best support.

Blanket

Softens, supports and heightens. Many probably have used the blanket in the end of yoga class when you relax in savasana. It can also be used like blocks or cushions: to soften the mat under your knees or sitting bones, or support your sitting position. Here in Finland The Five Euro Blanket by IKEA, is very popular, I have used it for years! Also now I’d like to buy one woollen blanket.

Blocks

Support, stabilise and heighten. I have learned to use the yoga blocks (or tiles) just lately, since for long I thought that I don’t need that kind of support in my proctice. And actually I’ve noticed the blocks are very useful! For example you can deepen the downward facing dog with them, activate your inner thighs and support your sitting position just to mention few perks. It’s always good to have two of these.

Strap

Lengthens, stabilises and eases. I still have mixed feelings about yoga straps but sure I understand the benefits of using it during the practise. It lengthens your arms which makes the deep forward bending easier, it also helps with one leg balancing poses and opening hips. I own  The Manduka Yoga Strap, which is quite inexpensive and durable. Check out some tips for using yoga strap in this DoYouYoga article.

Bolster

Support, softens and stabilises. I actually ordered my first own yoga bolster with my yoga teacher group just a while ago. It gives you support during meditation or relaxing, for example with bolster you can do many variations on child’s pose. 

Cushions

You can use different kind of cushions in a same way as yoga blocks, blanket or bolster. In fact, you can try pillows to adust your home practise: I used our sofa cushions to support my sitting position, smaller pillows under my knee to soften and middle sized cushions to support when sitting cross-legged. As soon as you learn the right kind of support for your body and individual needs, you can start buying special cushions. 

So, where to get the yoga accessories? Many yoga studios provide the basic props and that is the perfect way to discover your needs. When you have some kind of hunch what you need, start looking online. I prefer quality, sustainability and beauty, so my favourite online shops (with good experiences) are eg. Yoga Design Lab, Yoga Rebel London, Manduka, and ecologic Prana

Feel free to share your experiences, best props and ask questions in comments ❤

 

Advertisements

3 thoughts on “Joogavarusteiden ABC / Yoga Equipment 101

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s