Kirjan vuoteen liittyen tänään 8.2.2015 on hieman erikoisempi päivä, nimittäin lukurauhan päivä. Tänään saa huoletta käpertyä oman lempikirjan pariin ilman, että lukurauhaa häiritään. Ihana ajatus, että koko päivä on omistettu vain lukemiselle! Ja siitä voi tehdä myös sosiaalista lukemalla yhdessä vaikkapa kavereiden tai perheen kanssa. "Suomen Kirjasäätiö kutsuu Kirjan vuoden kunniaksi suomalaisia rauhoittumaan kirjan pariin …
Tag: Kirjan Vuosi 2015
Mitä luin vuonna 2014?
Vuosi 2014 oli kirjojen suhteen hyvin pitkälti opinnäytetyön täyteinen. Ammattiin liittyvää kirjallisuutta tuli siis kahlattua enemmän kuin jaksan muistaa, näistä useat myös englanniksi. Tätä kirjoitusta varten minun piti tarkistaa HelMet:n lainatiedoista, olinko mitään muuta oikein ehtinytkään lukea. Kaupungin kirjastoista lainasin viime vuoden aikana yhteensä noin 80 kirjaa. Olihan siellä joukossa paljon muutakin kuin vain opinnäytetyöhön …