“Illalla parvekkeet olivat täynnä ihmisiä, ja ne joilla ei ollut omaa parveketta, menivät ystävien tai tuttavien luo. Asuimme yhdeksännessä kerroksessa, josta näki pitkälle, jopa kolmen kilometrin päähän. Jotta lapset näkisivät paremmin, vanhemmat nostivat heidät syliinsä:
— Katso! Ja paina mieleesi!
Jotkut olivat tulleet autolla tai polkupyörällä kymmenien kilometrien takaa. Emme tienneet, että kuolema voi olla niin kaunis.”
Tsernobylista nousee rukous on itselleni ehdottomasti yksi tämän vuoden vaikuttavimpia lukukokemuksia. Se ravisuttelee ensimmäisistä riveistä lähtien, tuo esiin yksilöt katastrofin keskeltä. En usko, että luin yhtäkään kirjan tarinoista kuivin silmin. Kirja ei turhaan saanut vuoden 2015 Nobelia, sillä se kokoaa yhden historian vakavimman ydinonnettomuuden jälkeen elämäänsä sinnikkäästi jatkavien ihmisten kokemukset, ja ennen kaikkea heidän ajatuksensa, elävästi yksiin kansiin.
Tsernobylin ydinvoimalassa räjähti 26.4.1986. Kolme vuosikymmentä sitten. Toki olin kuullut onnettomuudesta, säteilystä ja siltä suojaavista sarkofageista sekä siitä, kuinka nykyään ihmiset maksavat, jotta pääsevät Pripjatiin ihmettelemään autioitunutta huvipuistoa. Tuntuu tyhmältä myöntää, mutta en ollut tajunnut, miten laajalle ja monen ihmisen elämään onnettomuuden vaikutukset ulottuivat, miten suuresta katastrofista lopulta olikaan kyse. Tsernobylista nousee rukous avaa silmät tapahtuneelle koko kauheudessaan.
“Kukaan ei osannut arvata, että sotilaallinen ja rauhanomainen atomi ovat kaksoset.”
Aleksijevits keräsi kirjan tarinoita pitkään, melkein kaksikymmentä vuotta. Hän tuo haastattelemansa ihmiset lähelle, ja tekstistä huokuu tunne niin voimakkaana, että lukiessa voi nähdä kertojan vaihtelevat tunteet tämän kasvoilla: usein tuskalliset muistot, epätoivon, kaameat kokemukset ja toivon pilkahduksen, joiden läpi on selvitty haastatteluhetkeen. Kertominen ei selvästikään ole kenellekään helppoa, enkä sitä ihmettele. Tsernobylin selviytyjät, tsernobyliläiset, ovat onnettomuuden jälkeen saaneet osakseen monenlaista huomiota: heitä on haluttu tutkia, onnettomuuden yksityiskohdista on udeltu loputtomasti ja kaikesta huolimatta heitä on kohdeltu ulkopuolisina, lähes hylkiöinä. Ihmisten omat toiveet ja ajatukset ovat jääneet täysin taka-alalle.
Aleksijevitsin haastateltavien joukossa on sekä nuoria että vanhoja, oppineita ja maalaisia, evakkoja sekä paikalle jääneitä, sotilaita ja koneenkäyttäjiä, äitejä ja vaimoja, ydinonnettomuuden jälkien raivaajia ja asiantuntijoitakin. Tarinat polveilevat kunkin kertojan muistin mukaan, mikä nousee kullekin tärkeimmäksi. Monet mainitsevat, ettei tilanne ollut aluksi mitenkään selkeä, uhkaa oli vaikea tajuta kun sitä ei nähnyt. Toisaalta katastrofia verrataan sotaan, on yhteinen uhka jota vastaan taistellaan. Ja niin moni joutui menettämään läheisiään, eikä tsernobyliläinen kuolema ollut aina armollinen.
Ydinonnettomuuden seuraukset ovat ravisuttelevia, varsinkin kun niistä lukee ihmisten elämän kautta. Kaikki se vanhempien huoli lapsistaan, nuorten huoli omasta tulevaisuudestaan, miten vakavia jo pienet lapset ovatkaan.
Kukaan äiti ei itke potilashuoneessa vaan vessassa tai kylpyhuoneessa.
Kun palaan, sanon iloisena:
— Poskesi ovat jo saaneet väriä. Sinähän paranet.
— Äiti, vie minut kotiin. Täällä sairaalassa minä kuolen.
Kaikki täällä kuolevat.
Missä minä voin itkeä? Vessassako? Sinne on jono… Jono meitä äitejä…
Tämä on tärkeä kirja, jotta kokemuksen muisto säilyy.
✩✩✩✩✩
5/5
Svetlana Aleksijevits, suom. Marja-Leena Jaakkola
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2015 (fin)
Tsernobylskaja molitva. 2013 (orig)
392 sivua/pages
Kirjastosta/From library
Translation
Voices from Chernobyl was an unforgettable (and emotionally exhausting) reading experience. No wonder it won a Nobel price in 2015.
“On April 26, 1986, the worst nuclear reactor accident in history occurred in Chernobyl and contaminated as much as three quarters of Europe. Voices from Chernobyl is the first book to present personal accounts of the tragedy. Journalist Svetlana Alexievich interviewed hundreds of people affected by the meltdown—from innocent citizens to firefighters to those called in to clean up the disaster—and their stories reveal the fear, anger, and uncertainty with which they still live. Composed of interviews in monologue form, Voices from Chernobyl is a crucially important work, unforgettable in its emotional power and honesty. ” Summary from Goodreads.com
I don’t think I can describe this book as well as it deserves to be described. I just hope you read it so that the memory will remain.
Pauline von Dahl - Book blog / kirjablogi 