berlin-collage-berliini-kuva-pauline-von-dahl

Berlin Calling.

Tämä postaus oli tarkoitus julkaista jo eilen, mutta odottamattomat uutiset vetivät hiljaiseksi. Blogistanian yksi kirkkaimmista tähdistä sammui kun Lukutoukan kulttuuriblogista tuttu Krista menehtyi äkillisesti. Uutinen sai sanattomaksi, eikä sitä meinannut uskoa todeksikaan. Kristasta jää lähtemätön jälki myös minun muistoihini. Hän  oli ensimmäinen, joka lämpimästi toivotti minut mukaan kirjabloggaajien yhteisöön -- Krista välitti niin kirjoista kuin … Continue reading Berlin Calling.

Joululahjaksi kirjoja

Kirjat toimivat lähes aina lahjana. Ainakin, mikäli lahjan saajan tuntee tarpeeksi hyvin, voi juuri hänen elämäntilanteeseensa tai persoonaansa löytää sopivan kirjan. Usein läheisilleni joululahjoja (tai mitä tahansa lahjoja) pohtiessani ensimmäiseksi mieleen juolahtaa jokin kirja. Jotta en olisi aivan liian ennalta-arvattava, yritän kuitenkin keksiä välillä myös muutakin annettavaa. Koska kuitenkin rakastan ja luen kirjoja laajalla skaalalla, … Continue reading Joululahjaksi kirjoja